Etusivu Ajatuksia koulun kehittämisestä Julkaistut kirjat Mielenkiintoisia linkkejä CV eli mitä olen tehnyt ja oppinut

ONKO YDIN UNOHTUNUT?

Jo pitkään sosiaalisen median ja lehtien kirjoitukset, päättäjien kommentit ja virkamiesten kannanotot ovat täyttyneet koulua koskevista vaatimuksista. Koulujen tulee hoitaa yhteiskunnan digiloikka, lähikouluperiaatteen mukaisesti kaikkien tarpeisiin pitää pystyä vastaamaan, ryhmäkokojen suurentaminen on välttämätöntä kiristyvän talouden johdosta, kilpailukykyä pitää parantaa palkkoja alentamalla, kännykät pitää saada opetuskäyttöön, uuden opetussuunnitelman tavoitteet pitää saada käytäntöön ja paljon muuta. Usein myös koulun ulkopuolella syntyneet haasteet ja ongelmat pitää pystyä ratkaisemaan koulussa.

Samaan aikaan lapsilta ja nuorilta, vanhemmilta, opettajilta ja rehtoreilta kuuluu toisenlaista viestiä. Rehtorit ja opettajat painiskelevat vaatimusten ristitulessa päivästä toiseen, vanhemmat saattavat olla tyytymättömiä kun perheen tarpeisiin ei ole heti vastattu ja oppilaat kokevat, ettei heille ole aikaa eikä heistä välitetä.

Yhä useamman opettajan ja rehtorin viesti ympäri Suomea on sama. Työ on ruuhkautunut, jaksaminen jopa romahtanut ja työmotivaatio laskenut. Perusteina on tuotu esille jatkuva uusien tehtävien valuminen kouluille, erityisoppilaiden siirtyminen entisen työn päälle yleisopetuksen luokkiin, ryhmäkokojen jatkuva kasvattaminen ja kaikenlaisten ulkopuolelta tulevien vaatimusten jatkuva lisääntyminen. Opettajan aika menee jatkuviin palavereihin, tietokoneen äärellä istumiseen jotta kaikesta toiminnasta saadaan kädenjälki verkkoon ja erilaisten seurantalistojen ylläpitämiseen. Tämän hintana on se, ettei opettajalla ole aikaa tuntien välillä tai oppituntien jälkeen ohjata, kasvattaa, selvittää ja hoitaa oppilaiden kanssa vuorovaikutuksessa niitä asioita, jota varten koulu on olemassa. Asioiden perään soitellaan sitten illalla tai ne yksinkertaisesti siirtyvät myöhempään, jolloin ne muuttuvat ja monimutkaistuvat. Joskus väliin saattaa tulla niin paljon jo uusia asioita, että aiempien perkaaminen on jo todella hankalaa.

Kun kaiken tämän päälle hallinnon ja päätöksenteon keskeinen energia suunnataan jatkuvaan organisaatiomuutokseen ja uusien hallinnollisten laatikoiden piirtelyyn, keskeinen ydin saattaa kadota. Arjesta tulee työntekijän näkökulmasta monenkirjavaa ja jopa kaoottista, jossa vain yritetään selvitä  päivästä toiseen.

Koulun päätetehtävä on opettaa ja kasvattaa. Suomi rakensi jo ennen itsenäistymistään kansankoulua, jonka tehtävä oli selkeä. Opeta, kasvata, sivistä. Vuorovaikutuksessa ja yhteisöllisesti. Nyt tämä, koko koulutusjärjestelmän keskeinen tehtävä, vaikuttaa välillä toissijaiselta. Suomalainen koulu on murroksessa ja meidän pitää löytää yhdessä uudestaan se ydin, mitä koulun arkeen kuuluu ja miksi. Vain sitä kautta PISA-tulokset muuttavat suuntaansa, työntö pois opettajan ammatista vähenee ja opetuksen laatu paranee. Laadun keskeinen mittari on oppilaan kohtaaminen. Eli se vuorovaikutus, jota ei synny, jos sille ei ole tilaa.

Kommentoi kirjoitusta...

OULUUN TARVITAAN TAHTOA JA SELKEYTTÄ

Oulun kaupungin kehittäminen ja tulevaisuus on jälleen kerran tienhaarassa. Organisaatio uudistuu ja johtokin vaihtuu. Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen 2020-luvulla Oulu on kaupunkina ja organisaationa hyvin erinäköinen kuin tänään. Muutos on raju ja sen merkitystä ja vaikutusta voi olla tällä hetkellä vaikea hahmottaa.

Työkalut kaupungin kehittämiseen syntyvät organisaation ja johtamisen selkeydestä ja sen kirkastamisesta, henkilöstön voimavarojen ja osaamisen tunnistamisesta, elinvoiman ja yritysten olosuhteiden vahvistamisesta ja tukemisesta sekä henkilöstön ja kuntalaisten osallisuuden selvästi nykyistä vaikuttavammasta hyödyntämisestä. Kulttuurikaupunki Oulu luo meille henkisesti vireän ilmapiirin, ulospäin heijastelevan vetovoiman ja oman identiteetin.

Kaupungin organisaation kehittäminen on ollut myllerryksessä koko kuntaliitoksen jälkeisen ajan. Käytännössä vajaassa neljässä vuodessa on valmisteltu tai toteutettu jo kaksi koko organisaatiota koskevaa kokonaisuudistusta. Se on luonut kaupungin sisälle jatkuvat turbulenssin, lisännyt disinformaation ja rooliepäselvyyksien määrää organisaation sisällä tyypilliseen tapaansa ja kuluttanut runsaasti sitä energiaa, jonka pitäisi keskeisesti suuntautua kaupunkilaisten palveluun, lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen sekä työikäisten ja ikäihmisten palvelurakenteiden selkeyttämiseen. Lisäksi säästöt ovat syöneet elinvoimaa ja synnyttäneet ristiriitoja.

Henkilöstö kaipaa selkeyttä, perustehtävän arvostusta ja fokusointia ja tärkeiden asioiden kirkastamista. Jatkuvien uusien organisaatiomallien rakentaminen ja valmisteleminen ei ole siihen se paras lähtökohta. Henkilöstön voimavarat ja osaaminen pitää saada lähivuosien aikana kohdistettua siihen työhön, mihin heitä tarvitaan ja missä osaamista voidaan parhaiten hyödyntää. Elinvoiman ja yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen luo sen kaupunkiympäristön, johon voi ja haluaa muuttaa ja joka tarjoaa mahdollisuuksia.

Meidän on syytä arvioida ja kysyä, miltä kaupunki kumppanina tällä hetkellä vaikuttaa ja miksi. Meillä on vielä runsaasti mahdollisuuksia, jotka ovat käyttämättä. Oulukin elää helposti omassa kuplassaan, jos emme katso riittävästi ympärillemme ja toimi joustavana kumppanina, jonka toiminnassa ja organisaatiossa on selkeät rakenteet. Se luo mahdollisuudet yritysten toiminnalle, työllistämiselle ja sijoittumiselle kaupunkiin. Liikenneyhteydet, työvoiman tarjonta, kaupunkikumppanuus, osaava henkilöstö,  vireä kaupunkikulttuuri ja kivijalkana hyvin toimivat päiväkodit, koulut ja oppilaitokset. Näistä syntyvät ne vetovoimatekijät, joiden perusteella rakennetaan yrityksille ja ihmisille ympäristö johon halutaan tulla. Elinvoimainen kaupunki ja sen organisaatio pitää nämä asiat kirkkaasti mielessä.

Sote-ja maakuntauudistuksen jälkeen tarvitaan aivan uudenlaista yhteistyötä ison maakunnan kanssa. Suhteellisuudet muuttuvat päälaelleen maakuntien ja kuntien kesken. Nähtäväksi jää, kiinnostaako kuntapäättäjän rooli jatkossa ja hakeutuuko kuntapäättäjiksi jatkossa ihmisiä, jotka ovat osaavia ja kiinnostuneita nimenomaan kaupunkien kehittämisestä ja kaupunkilaisten arjesta. Maakunta voi olla monelle päättäjälle suuri kiinnostuksen kohde, mutta toivottavasti se ei syö pohjaa kuntien valtuustoilta.

Kommentoi kirjoitusta...

OPETTAJAN, REHTORIN JA KOULUN ASEMA HUOLESTUTTAA

14.10.2016

Lahden koulun videotapaus herättää laajaa keskustelua kouluilla ja mediassa. Tämä ei ole ensimmäinen eikä valitettavasti mitä todennäköisimmin myöskään viimeinen kerta, kun käydään keskustelua oppilaiden käytöksestä, aikuisten tavasta toimia ja kodin ja koulun vastuiden rajapinnasta.

Yli 20 vuotta suomalaisessa koulumaailmassa eri rooleissa toimineena asia ei ole mitenkään uusi. Yksittäisiä vuorovaikutustilanteita, joissa esimerkiksi oppilas tai nuori jossain tilanteessa käyttäytyy aikuisen arvion mukaan arvaamattomasti, röyhkeästi tai sopimattomasti ja johon aikuisen sitten reagoi tavallaan, tapahtuu kodeissa, kouluissa, kaupoissa ja monissa muissa paikoissa säännöllisesti niin kuin me kaikki aikuiset hyvin tiedämme. Näistä tapahtumapaikoista helposti ison tikun nokassa on koulu, koska samalla peilataan koulun asemaa, ehkä omia koulukokemuksia, auktoriteettien asemaa ja monia muita asioita.

Kouluissa työskentelevät kuulevat toki ammattiinsa liittyen paljon myös tällaisista tilanteista muualla. Nuoret kommentoivat omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan omaa toimintaansa ja muiden reaktioita siihen niin kotona, vapaa-ajalla, nuorten kesken jne. Opettajan ja rehtorin kokonaiskuva jonkun nuoren tilanteesta on hyvin nopeasti laajempi kuin se, miten sitä voi kommentoida esimerkiksi toisille nuorille, muille vanhemmille yms.

Kaikesta tästä voi isossa kuvassa todeta sen, että suurin huoli kohdistuu asioiden määrän kasvuun ja niiden sisältöjen syvenemiseen. Opettajille ja rehtoreille kouluissa yksi tutuimpia asioita on netissä ja mobiililaitteilla tapahtuva nuorten keskustelu, joka voi laajentua todella syväksi ja monimutkaisiksi. Nuoren teksti voi olla sellaista, joka aikuisen silmin on todella vakavaa. Kouluihin valuu myös yhä enenevä määrä tällaisia asioita, jotka tapahtuvat iltaisin, viikonloppuisin ja ylipäätänsä aikoina, jotka eivät liity kouluun. Ei ole kovin harvinaista, että ainakin kiusatun koti ottaakin yhteyttä lapsensa kouluun ja edellyttää, että asiaa selvitetään koulussa. Kotien väliseen keskusteluun halutaan mahdollisesti käyttää välikättä, joka ottaisi kopin vaikeasta asiasta joka on tapahtunut viikonlopun aikana.

Opettajien ja rehtoreiden jaksaminen on välillä yhteiskunnan murroksessa todella kovalla koetuksella. Rehtorit kantavat vielä oman jaksamisensa lisäksi vastuun opettajien jaksamisesta. Onneksi hyvä työyhteisö kantaa, mutta ympäristön paineita tai rakenteita se ei sellaisenaan muuta.

Yhteiskunnassamme on tältä osin ainakin jossakin määrin roolit välillä sekaisin. Vanhemmuuden ja kodin vastuuta ja merkitystä ei voi ylikorostaa samalla kun tietenkin pitää muistaa, että jokaisen opettajan ja kasvattajan on muistettava eri tilanteissa oma vastuunsa ja roolinsa. Ja toki kasvatuskumppanuus kotien kanssa, joille kasvavan nuoren tempaukset voivat olla hyvin ahdistavia. Silloin kuin koti hakeekin koulusta sopivassa suhteessa kasvatuskumppanuutta eikä virheitä, ollaan jo nuoren tuessa hyvällä ladulla.

Yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella havaintoni on se, että erot lasten ja nuorten hyvinvoinnin ääripäiden välillä ovat koko ajan kasvaneet. Toisaalla harrastetaan ja voidaan todella hyvin, toisaalla asiat kasautuvat ja monimutkaistuvat. Kaiken tämän keskellä koulun perustehtävä ja ydintehtävä tulee muistaa. Opetukselle, hyvälle oppimiselle ja kasvun tuelle pitää pystyä järjestämään hyvät , toimivat ja terveelliset tilat ja yhteiskunnan ja yhteisön tuen kautta toimintakulttuuri, jossa opettaja voi keskittyä omaan perustehtäväänsä ja sen kehittämiseen.

Kommentoi kirjoitusta...

MAAKUNTAUUDISTUS EI SAA SIRPALOIDA KOULUJEN OPPILASHUOLTOA

10.10.2016

Lääketieteen tohtori, nuorisolääkäri Silja Kosola otti kantaa 1.10. kirjoituksessaan koulupsykologien ja kuraattoreiden rooliin ja asemaan koulujen oppilashuollossa maakuntauudistuksen jälkeen. Silja Kosolan lähestymiskulma on hallinnollinen ja teoreettinen, ei koulujen oppilashuollon arjesta lähtevä.

Tämän päivän koulujen oppilashuollon johtaminen on tiimityötä. Se edellyttää vahvoja yhteisiä käytänteitä ja linjauksia niistä konkreettisista asioista ja toimenpiteistä, joista arjessa päätetään.  Tarpeisiin reagointi edellyttää joustavuutta, nopeutta ja tiivistä vuorovaikutusta oppilashuollon toimijoiden kanssa. Tämä tukee juuri heikommassa ja eniten tuen tarpeessa olevia perheitä, lapsia ja nuoria.

Viimeisimmän opiskelijahuoltolain uudistuksen yhteydessä haluttiin nimenomaan vahvistaa koulujen ja oppilashuollon tiivistä yhteistyötä ja yhtenäistä toimintakulttuuria. Matka on ollut tähänkin asti kovin pitkä, koska oppilaitosten oppilashuollon työntekijöiden näkökulmat koulutusta koskevien lakien tai aiemmin oppilashuoltoa koskevien lakien näkökulmasta olivat osin selkeästi eriävät verrattuna muun oppilashuollon henkilöstön toimintamalleihin ja –kulttuuriin. Jotta tätä lapsen ja nuoren parhaaksi tehtävää työtä (erityisesti niiden haastavimpien perheiden ja oppilaiden) voidaan aidosti vahvistaa, se on edellyttänyt johdonmukaista, selkeää ja vahvaa johtamista, saman organisaation yhteisiä pelisääntöjä ja paljon yhteistä keskustelua.

Jos koulukuraattorit ja –psykologit siirtyvät maakuntiin, koulujen arjen oppilashuoltotyön ja muun toiminnan välille syntyy väistämättä hallinnollinen ja mitä todennäköisimmin myös toimintakulttuurinen muuri. Palataan pitkälle taaksepäin.

Kosola lähestyy asiaa kouluterveydenhoitajien ja koululääkäreiden näkökulmasta suhteessa koulupsykologeihin ja –kuraattoreihin. Samalla tämä hallinnollinen näkökulma unohtaa oppilaan, jonka oppilashuollon tuen keskiössä ovat nimenomaan koulujen rehtoreiden, opettajien, koulupsykologien ja koulukuraattoreiden arjen saumaton yhteistyö. Tämän kokonaisuuden on välttämätöntä olla yhteisen johdon ja toimintakulttuurin piirissä, jos me haluamme välttää ne väistämättömät sudenkuopat, joita eri johdon ja hallinnon alla toimivien välillä on ollut aina ja tulee valitettavasti aina olemaan.  Jos ja mitä todennäköisimmin kun palvelu muuttuu maakuntien ja kuntien välillä vielä palvelusopimusten kautta hinnoiteltavaksi, mennään jo pahasti mäkeen. Tuossa vaiheessa organisaatiot ja eurot tarkastelevat etujaan. Perhe, lapsi ja nuori ovat jo kaukana ulkokehällä.

Koululääkärin läsnäolo koululla rajoittuu yleensä 1-2:een kertaan kuukaudessa muutama tunti kerrallaan.  Kouluterveydenhoitajan työ on sidottu tähän kokonaisuuteen ja siten hän toimiikin tiiviinä linkkinä omalta osaltaan oppilashuollon muun toiminnan ja kouluterveydenhuollon välillä. On siis arvioitava ja päätettävä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. Koulun arjesta tarkasteltuna oppilashuollon kokonaisuuden rajapinta syntyy maakuntien ja kuntien välillä tähän kohtaan.

Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila on juuri asioiden ytimessä huolehtiessaan siitä, että lasten, nuorten ja perheiden tuen palvelut ovat niin yhtenäisiä ja yhdenmukaisia kun mahdollista. Se on laadukkaan ja hyvän oppilashuoltotyön ja perheiden tuen ehdoton perusta.

Kommentoi kirjoitusta...

KUUSI POINTTIA KOULUN KEHITTÄMISEEN

17.8.2016

Suomen kovin koulumies Martti Hellström kysyi mielipidettäni koulun kehittämisestä. Käy tutustumassa näkemyksiini tästä

Kommentoi kirjoitusta...

« Edelliset