Etusivu Ajatuksia koulun kehittämisestä Julkaistut kirjat Mielenkiintoisia linkkejä CV eli mitä olen tehnyt ja oppinut
« | »

ONKO YDIN UNOHTUNUT?

Jo pitkään sosiaalisen median ja lehtien kirjoitukset, päättäjien kommentit ja virkamiesten kannanotot ovat täyttyneet koulua koskevista vaatimuksista. Koulujen tulee hoitaa yhteiskunnan digiloikka, lähikouluperiaatteen mukaisesti kaikkien tarpeisiin pitää pystyä vastaamaan, ryhmäkokojen suurentaminen on välttämätöntä kiristyvän talouden johdosta, kilpailukykyä pitää parantaa palkkoja alentamalla, kännykät pitää saada opetuskäyttöön, uuden opetussuunnitelman tavoitteet pitää saada käytäntöön ja paljon muuta. Usein myös koulun ulkopuolella syntyneet haasteet ja ongelmat pitää pystyä ratkaisemaan koulussa.

Samaan aikaan lapsilta ja nuorilta, vanhemmilta, opettajilta ja rehtoreilta kuuluu toisenlaista viestiä. Rehtorit ja opettajat painiskelevat vaatimusten ristitulessa päivästä toiseen, vanhemmat saattavat olla tyytymättömiä kun perheen tarpeisiin ei ole heti vastattu ja oppilaat kokevat, ettei heille ole aikaa eikä heistä välitetä.

Yhä useamman opettajan ja rehtorin viesti ympäri Suomea on sama. Työ on ruuhkautunut, jaksaminen jopa romahtanut ja työmotivaatio laskenut. Perusteina on tuotu esille jatkuva uusien tehtävien valuminen kouluille, erityisoppilaiden siirtyminen entisen työn päälle yleisopetuksen luokkiin, ryhmäkokojen jatkuva kasvattaminen ja kaikenlaisten ulkopuolelta tulevien vaatimusten jatkuva lisääntyminen. Opettajan aika menee jatkuviin palavereihin, tietokoneen äärellä istumiseen jotta kaikesta toiminnasta saadaan kädenjälki verkkoon ja erilaisten seurantalistojen ylläpitämiseen. Tämän hintana on se, ettei opettajalla ole aikaa tuntien välillä tai oppituntien jälkeen ohjata, kasvattaa, selvittää ja hoitaa oppilaiden kanssa vuorovaikutuksessa niitä asioita, jota varten koulu on olemassa. Asioiden perään soitellaan sitten illalla tai ne yksinkertaisesti siirtyvät myöhempään, jolloin ne muuttuvat ja monimutkaistuvat. Joskus väliin saattaa tulla niin paljon jo uusia asioita, että aiempien perkaaminen on jo todella hankalaa.

Kun kaiken tämän päälle hallinnon ja päätöksenteon keskeinen energia suunnataan jatkuvaan organisaatiomuutokseen ja uusien hallinnollisten laatikoiden piirtelyyn, keskeinen ydin saattaa kadota. Arjesta tulee työntekijän näkökulmasta monenkirjavaa ja jopa kaoottista, jossa vain yritetään selvitä  päivästä toiseen.

Koulun päätetehtävä on opettaa ja kasvattaa. Suomi rakensi jo ennen itsenäistymistään kansankoulua, jonka tehtävä oli selkeä. Opeta, kasvata, sivistä. Vuorovaikutuksessa ja yhteisöllisesti. Nyt tämä, koko koulutusjärjestelmän keskeinen tehtävä, vaikuttaa välillä toissijaiselta. Suomalainen koulu on murroksessa ja meidän pitää löytää yhdessä uudestaan se ydin, mitä koulun arkeen kuuluu ja miksi. Vain sitä kautta PISA-tulokset muuttavat suuntaansa, työntö pois opettajan ammatista vähenee ja opetuksen laatu paranee. Laadun keskeinen mittari on oppilaan kohtaaminen. Eli se vuorovaikutus, jota ei synny, jos sille ei ole tilaa.

Kirjoita kommentti